Pelkään erästä asiaa enemmän kuin muuta…läheisyyttä. Se että olisi täysin avoin toiselle ja jakaisi tunteet toisen ihmisen kanssa; kertoisi silmiä värähtämättä-rakastan sua… Kun monet ovat seurustelleet monia vuosia, eikä sekään välttämättä tunnu ikuisuudelta vaan haluaa elää lopun elämäänsä sen tietyn henkilön kanssa, en voi nähdä itseäni sinä henkilönä. Yksi suhde riitti, sen jälkeen en ole pystynyt luottamaan enää kehenkään… Kylmä, kaukainen, ei läsnä, aina saavuttamattomissa…sellaiseksi kai muutuin. Yritän kyllä päästää henkilöitä lähelle, mutta se tuntuu kuin yrittäisi nauloja niellä, ahdistun ja pelko kuristaa kurkkua niin lujaa ettei henki kulje…. mutta kumpaa pelkään lopulta enemmän läheisyyttä vai yksinäisyyttä.
Haluan uskaltaa rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta pelko ei hellitä teräksen lujaa otettaan… Pelko tulee uniin, ja se pieni ääni kuiskaa unissa; kukaan ei ikinä rakasta sua…. kuka sut haluaisi…….. et oo sen arvoinen……
ja se uni toistaa itseään…
loppusanat: the greatest thing you will ever learn, is just to love and be loved in return…
this post is very usefull thx!